lauantai 31. joulukuuta 2016

Monenmoista runoreissua on sisältänyt tämä päättyvä 2016. 
Se oli elokuun alkua, kun tein päiväretken pääkaupunkiin; tarkoituksena 
purkittaa jonkinmoinen video. Perillä vettä satoi sen verran halukkaasti, 
että alkuperäinen suunnitelma luennasta meren äärellä ei tullut mitään. 
Etsittiin vaihtoehtoa - ja lopulta löytyi hiljainen kuppila Kalliosta. 
Taustalla kukkia, kirkastuva taivas ja kadun ääniä, seassa kilahtava tuulikello; 
päivän kiire ei pahasti päätynyt tähän tallenteeseen
Esiintymisestä livenä - puhumattakaan että videolla - ei tämänkään vuoden 
koitosten jälkeen ole tullut itsestään selvää - tai edes helppoa. Ehkä hyvä niinkin. Lopputuloksena tällä kertaa tällainen mulle tyypillinen, vakavailmeinen luenta tästä meneillään olevasta matkasta. Tekstit ovat Valloittaja-kirjasta. Ja pätkä kuuluu Helsinki Poetry Connectionin videosarjaan, jonka teknisestä toteutuksesta vastaa Lasse Hauerwaas.

>>> Runovideo / -luenta: Vastaanotin, välitön tulva

tiistai 27. joulukuuta 2016

Jyväskyläläisen Teatterikoneen runovideo Torikatu '13 -tekstiini, joka löytyy myös Valloittaja -kirjasta (2013). Video on Kertomus Kankaalta -joulukalenterin 23. osa.

Videoon pääsee klikkaamalla alla olevaa runon otsikkoa.
>>> Torikatu '13, runovideo

perjantai 16. joulukuuta 2016

Jyväskyläläinen Teatterikone on tehnyt runovideon Sarka '01 -tekstistäni, joka löytyy Valloittaja -kirjasta. Video on 'Kertomus Kankaalta' joulukalenterin 11. osa.

>> SARKA '01, runovideo

keskiviikko 7. joulukuuta 2016

Adventin aikaan sijoittuva runosikermä sinä ja minä -aiheisia tekstejä.
Runot Tšernobylin kissat -kirjasta (Reuna, 2016).