torstai 1. lokakuuta 2015

RUNOILIJA VÄLITTÄJÄNÄ SUKUPOLVIEN KEMIASSA
Elämäntarina 3/2015

AP Kivinen, Valloittaja. Proosarunoja isältä pojalle. (Grano Oy, 2014)

AP Kivisen Valloittaja on sinihämyinen kirja, jonka kannessa mies kävelee maalaismaisemassa, ilmeisesti järven jäällä. Kohotetut kädet tuovat silmien eteen ristin, mutta katse on suunnattu ylös ja askel vie eteenpäin. Kannen kuva on Sampo Palkolahden, suunnittelu AP Kivisen ja Marko Niemen, joka on taittanut kirjan.
Kirja on jaettu kolmeen osaan: ensimmäisessä ovat osastot ’Varikset’, ’Lasten
ristiretki’ ja ’Yhtälö’, toisessa Valloittaja sekä kolmannessa ’Juuret’, ’Kansanradio’ ja ’Sankarit’. Välilehtien lainaukset ovat Neil Youngin sävelmästä ’I am a Child’. Kirjan lopusta löytyy luettelo, ’Soundtrack’, niistä sävelmistä, joihin suoraan tai välillisesti on viitattu. Sanoitukset ovat yksi läpi teoksen mukana pysyvä elementti.
Valloittaja on hyvin elämäkerta-aineksinen, ajankuvaa tulee kolmen
sukupolven elämästä. Sotakorvausten maksuun liittyy olympialaiset, urheilu kulkee teemana sekä suoraan että kuvina, lukija ei tiedä, kumpaa maraton tai suunnistus tarkoittaa. Vaiko penkkiurheilua, kun isä ja poika istuvat vierekkäin, katsovat lätkämatsia, välissä ’se kolmas’. Selvästi elämän ’maratonista’ on kyse runossa sivulla 88, jossa minä palaa kotiin vanhempana. ’…Eivät tunnista kotikylän ensimmäistä maahanmuuttajaa.’ Suunnistus ja pitkä juoksu yhtyvät rivien välissä Kalevalan Ainoon sekä Aleksis Kiven Seitsemään veljekseen. Eipä taida kenenkään säärisuojat olla enää sanomalehteä nykyisin.
Miehen ja pojan näkökulman vaihtuminen naisesta kertovaan runoon, tai
ainesten kaltaisuus samassa runossa, ensin hämäsi, mutta toikin kiinnostavan vivahteen. Runo 48 kertoo hevostytöstä, joka on esikoinen, ajasta 1950-1970-luvulta. Synnytys tapahtuu saunan lauteilla, lehmän lypsäminen opetellaan nuorena, käydään lavatansseissa ja lähdetään piikomaan. Muotina mini.
Kirja alkaa pienen ihmisen tasolta. Kerrostalojen välistä näkymä on
kapea ja ylöspäin, ihminen on silti osa kokonaisuutta, jota lapsi yrittää hahmottaa, ’jalat vispaa polkimilla’, kädet ponin sarvissa. Äidin sormesta irronnut pala on ’peukalon päänahka’. Muutto ja Ruotsissa-asuminen sekä paluu kuuluu aikaan. Tukholmasta käy vieraita. Valloittaja ei elä lapsuuden turvallisessa piirissä koko elämäänsä. Tulee kilpajuoksua rahan perässä, auto vaihtuu isompaan, rimpuillaan irti ’viivakoodi niskassa’. Elämä vakiintuu, mutta ei ilman ristiriitoja, näköala vaihtuu perhettä isompaan yhteisöön. Opiskelija etsii pätevää opettajaa yliopiston käytävillä. Vanhempien itkumuuri on pihapiiri. Menneisyyden piuhat Karjalassa, jopa kauempana.
Alaotsikko puhuu proosarunoista, mutta tarkasti ottaen AP Kivinen kirjoittaa
proosamaisia säerunoja, joista voi löytää tarinan, pienen tai pitkän. Muutamat runot saavat runkonsa sanaleikistä tai vuoden merkkipäivistä. Muutamia näitä kirja kestääkin. ’…mun isä ajaa pohjolan pikavuoroa /mun isä ajaa astraa /mun isä ajaa asiaa...’
Jotain turhaa Valloittaja-teoksesta löysin. Kirjainten kanssa samanarvoisia
merkkejä, kuten kauttaviiva, heittomerkki, et, on AP Kivinen käyttänyt tuhlaillen. Niiden teho menee hukkaan, kun lukija ei ymmärrä kätkettyä merkitystä. Kaukaa toisiinsa liitetyt sanat jäävät vähän irrallisiksi, niiden mukana oloa alkaa kuitenkin miettiä. Usein kirjoittaja onnistuu. ’—kaksi napaa, plus & miinus. Sormenpäiden pipetit. Tippa sinne & tänne.’ Mainitse asiasta sen takia, että Valloittaja on sarjan esikoinen, tarvikkeita tarvitsee seuraaviin kirjoihin. Hieman vierastin sitä, että kirja alkaa ’kapula’ edellä, vaan ei kokonaisuus miehisen symbolin sooloiluksi supistu. Muuten virkistävää lukea elämäkertaa kertovana runona. Valloittajan tekstit eivät avaudu kertalukemisella, kuten samoista ajoista kirjoitettu proosa ehkä avautuisi.

EIJA MÄMMI

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti