Näytetään tekstit, joissa on tunniste runon ja suven päivä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste runon ja suven päivä. Näytä kaikki tekstit

torstai 9. heinäkuuta 2020


RUNOKÄVELY 6.7.2020

Maanantaina, runon ja suven päivänä 6.7. 
toteutettiin täällä Jyväskylässä, Harjun ja Seminaarinmäen maisemissa 
runokävely... ja tällä kerralla kaikki meni nappiin! 
Jopa viime aikojen epävakainen sää muuttui suotuisaksi - eli ei satanut, 
jopa aurinko paistoi, kun lähdettiin liikkeelle. 
Minun lisäksi omia runojaan esittivät Vesa Lahti, Mari Laaksonen ja Suvi Valli. 
Yliopiston päärakennuksen takana laskeskelin, että jopa 75 kuulijaa oli paikalla. 
Keskisuomalainen teki lehtijutun, josta kuva alla. 
Kiitos kaikille, jotka olitte mukana tekemässä tästä tapahtumasta erittäin muistoisan. 
Ja kiitos myös Keski-Suomen Kirjailijat! 


"AP Kivinen (myös lavarunouden Suomen mestari) 
johdatti runoissaan kävelijät lapsuuden leikkien ja väittelyiden maailmaan, 
samalla kun leikkivien lasten äänet kiljahtelivat 
toiselta puolen perhepuistoa. 
Kivisen runoja kuultiin myös miehen uusimmasta 
Tulen maasta jossa odotetaan uutta kevättä -teoksesta."

sunnuntai 5. heinäkuuta 2020

SÄKEIDEN JÄLJILLÄ - runokävely 
Jyväskylän harjun ja Seminaarinmäen maisemissa 
Runon ja suven päivänä ma 6.7. klo 18.
Lähtö harjun kiviportaiden puolivälin tasanteelta.  
Runojaan esittävät: Suvi Valli, Vesa Lahti, AP Kivinen ja Mari Laaksonen. 
Tervetuloa!


lauantai 6. heinäkuuta 2019




Eino Leinon, runon ja suven päivä.
Koska runokeikkaa ei juuri nyt ole, laitettakoon tänne 
kertauksena muutama ajankohtaan sopiva teksti; 
runot ovat osa Vaihtolämpöiset -sikermää. 

Linkkinä tässä myös sanomalehti Keskisuomalaisen video, 
jossa lyhyt haastattelu - ja näiden runojen luenta.





VAIHTOLÄMPÖISET
(kaksi runoa)

*

6.7. siirretään sohva ja tarjoilut
parvekkeen puolelle
lohikäärmepuu ja palmut

miksi pitäisi nähdä napoli tai ilomantsi

meillä on niskan ja kaulan silkki ja sametti
parransängen hiekkapaperi

miksi pitäisi nähdä aulanko tai san francisco

meillä on tornitalon seitsemäs kerros
syrjälän harlem ja takapihan puisto, oma aurinko

tässä sulle lämmin iho, hellepäivän runo

katso, lippu on nostettu salkoon


*

päät
korvatusten
lantion
linnunluut
jokainen kuoppa
ja kumpu
sulautuu
olemme yksi
voimaeläin
vastasyntynyt
kaksipäinen
kaikki romantiikka
odotuksessa
hetken valmista
ennen purkamista
palapeli
kaikki palat
paikallaan
erottuvat saumat



© AP Kivinen