keskiviikko 20. toukokuuta 2015

AINA EI TARVITSE MENNÄ KAUAS, ETTÄ NÄKEE LÄHELLE
AP KIVINEN: Valloittaja. Proosarunoja isältä pojalle, 2013.

Kirjallisuusterapia –lehti 1/2015

Jyväskyläläisen, lavarunoilijana tunnustusta saaneen AP Kivisen neliosaisen Ahtola-sarjan avaus Valloittaja on vaikuttava runoteos. Kokoelma on eräänlainen miesmatka; isän ja pojan välistä dialogia ja samalla matka eri ikä- ja aikakausiin. Kokoelman parasta antia ovat vahvat visuaaliset mielikuvat, jotka syttyvät ja sammuvat kuin unessa. Lukija näkee runojen vaihtuvat tilanteet ja hahmot usein realistisina, ajoittain surrealistisina kuvina. Toisinaan kuvien vaihtuminen nopealla syklillä hengästyttää. Rauhalliseen tahtiin pohdiskelevaa lukijaa tekstin vauhdikas eteneminen saattaa ahdistaa. Läpi kokoelman nuoruuden uteliaisuus maailmaa kohtaan säilyy, toistuva teema on arkipäivän seikkailu.

Teksti säilyttää vapauden lukijan omaan ajatteluun ja tulkintaan, se ei tyrkytä valmiita maailmanselityksiä. Tekstit muistuttavat vapaata tajunnanvirtaa. Se on samalla sekä niiden vahvuus että heikkous. Joihinkin runoihin jäin kaipaamaan enemmän teemallista tai äänteellistä toistoa tai jotain muuta koossa pitävää sidosainetta. Näin runon kokonaisuus olisi helpoimmin hallittavissa. Toisaalta omissa muistoissa kuljetaan rajoituksitta, elämänvaiheet, maisemat, paikkakunnat ja ihmiset vaihtuvat joustavasti. Runojen näkökulma muuttuu lapsesta nuoreen ja edelleen aikuiseen. Silti runojen minä tuntuu säilyttävän yhteyden sisäiseen lapseen.

Tekijä kuvaa kokoelmaa matkana lapsuuden ja nuoruuden kautta aikuisuuteen - ja juurille. Tekstien lähtökohtana on henkilökohtainen kokemus tai muistikuva, joka toimii runon lähtökohtana ja raaka-aineena. Kirjoittajan pyrkimys on ollut saada pieni ja suuri, pyhä ja arki, isä ja poika käymään vuoropuhelua. Kokoelman runoissa yksityinen laajenee yleiseksi ja henkilökohtaisista muistoista voi jokainen tunnistaa jotain tuttua. Teoksen osioiden nimet (Varikset, Lasten ristiretki, Yhtälö, Valloittaja , Juuret, Kansanradio ja Sankarit) kuvaavat samalla teoksen pääteemoja. Varikset –osassa toistuu vapauden teema. Lapsuuden kuvaukset ovat yleisinhimillisiä, niihin on helppo löytää henkilökohtaista kosketuspintaa. Varis on vahva symboli, jonka jokainen voi tulkita itse. Yläpilveä –runo on yksityisestä yleiseen muuntuva muistikuva lapsuudesta. Leikkaus lapsuudesta aikuisen tulkintaan tapahtuu luontevasti.

Useissa runoissa kerrostalo on mikrokosmos, koko maailmankaikkeus. Kerrostalon kellarit, käytävät ja ullakot ovat vahvoja psykologisia symboleita esim. Unisieppari –runossa. Baabeli avaa lukijan eteen tilanteen, jossa eksoottisen serkun saapuminen kaveripiiriin tekee tutuista ihmisistä ja paikoista erilaisia, antaa uuden näkökulman. Lasten ristiretken runot leikittelevät erilaisilla rooleilla, sukupuoliroolit ja koulumaailmalle tyypilliset roolit kapeuttavat elämää. Kokoelman eri osat ovat erilaisia, näkökulma muuttuu, mutta tunnistettava tyyli säilyy. Kokoelmalle antaa persoonallisen leiman runsas &- ja /-merkkien käyttö. Intertekstuaalinen taso on teoksessa vahvasti läsnä. Erityisesti riveillä vilahtelee tuttuja laululyriikoita. Mukava yllätys on viimeisiltä sivuilta löytyvä Soundtrack, johon on koottu populaarimusiikkia usean eri vuosikymmenen ajalta, Jöröjukkarockista U2:seen.

Runokokoelmalle on odotettavissa jatkoa. Ahtola -sarjan pian julkaistava toinen osa keskittyy sinän ja minän väliseen dialogiin; kehyksenä on parisuhteen 'viisi vuodenaikaa' ja eksistentiaalinen konflikti. Kolmannessa osassa proosarunojen kertojat katsovat kaupunkia, yhteisöä ja tapahtumia ulkopuolelta, hieman sivusta; Euroopan reunalta. Kirjoittajan pyrkimys on hahmottaa ajankuvaa erilaisten äänien kautta. Neljännen osan on tarkoitus olla ajaton, hieman runo- ja ääniperformanssin ajattomia linjoja muistuttava, arkaainen runomuotokuva.

KAROLIINA KÄHMI

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti