AP KIVINEN: Valloittaja. Proosarunoja isältä pojalle.

(Omakustanne 2013. 107 s.)

Keskisuomalainen 4.3.2014

AP Kivisellä on mielikuvallista iskua. Esikoiskirjan mottona kulkeekin Neil Youngin sykähdyttävä I Am A Child. Runoilija samastuu lapseen ja heittäytyy aikuisena itsekin lapseksi tähyillen elämänhistoriansa mielleyhtymästä toiseen heitteleviin katkelmiin, tapauksiin, maisemiin, esineisiin, ihmisiin.

Arkifragmentit limittyvät mm. musiikki- ja filmipätkien palasiin. Ajatukset tuntuvat mielivän rullaukseen, mutta tahtovat jäädä kuin vikuri villihevonen sätkimään varsinaisetta laukatta paikalleen. Runoratsua piiskataan vauhtiin mm. jatkuvilla &- ja /-merkeillä, joiden toistuvuudesta tulee kuitenkin hieman itsetarkoituksellista.

Lapsen, varhaisnuoren ja vanhemman leikeistä ja niitä sittemmin jatkavista touhuista ja vaikutelmista, kuten suhteista tyttöihin ja perheeseen kirja kertoo osuvia katkelmia. Pojan ja isän yhteydessä ollaan olevinaan molemmin puolin isoja ja sukupolvien merkitys toisilleen korostuu. Rehvakkuus ja avuttomuus vaikuttavat nuoriin tempauksiin ja jatkuvat tältä pohjalta aikuisuudessa.

Jyväskyläläinen Kivinen, lavarunouden SM-kolmonen viime vuodelta, suunnittelee lupaavasta aiheesta kirjasarjaa. Hyvä, mutta tulevissa osissa kannattanee malttaa. Levoton ajatuspoljenta kaipaa kiinnekohtia, pitävyyttä ja sen mukaista liikerataa. Nyt säkeitä tulee sykäysten sylkevässä tempossa, lyhytsprinttinä, huoltamatta. Toki runoilija osaa olla monen ikäinen ja kerrontavaiheissa on omaansa juonikkuutta.

Poika tekee mitä lystää, taiteilee / maan & taivaan välitilassa, Laureline / ullakkohuoneen unissa kaukana kavala maailma / Aku Ankat kansiossa, isän perintönä / odottaa uutta sukupolvea, Mustanaamio/ hippivuosien vinyylit, progevuodet / pojan ensimmäiset omin käsin tehdyt tutkimusmatkat / muistiinpanot & päiväunet / joista jälkipolvi ei tiedä mitään: kuka tämän kirjoitti / ellen minä, talon kolmas isäntä.

TEPPO KULMALA