AP KIVINEN: Valloittaja. Proosarunoja isältä pojalle.
(Omakustanne 2013. 107 s.)
Keskisuomalainen
4.3.2014
AP Kivisellä on mielikuvallista iskua. Esikoiskirjan
mottona kulkeekin Neil Youngin sykähdyttävä I Am A
Child. Runoilija samastuu lapseen ja heittäytyy aikuisena itsekin lapseksi
tähyillen elämänhistoriansa mielleyhtymästä toiseen heitteleviin katkelmiin,
tapauksiin, maisemiin, esineisiin, ihmisiin.
Arkifragmentit limittyvät mm. musiikki-
ja filmipätkien palasiin. Ajatukset tuntuvat mielivän rullaukseen, mutta
tahtovat jäädä kuin vikuri villihevonen sätkimään varsinaisetta laukatta
paikalleen. Runoratsua piiskataan vauhtiin mm. jatkuvilla &- ja
/-merkeillä, joiden toistuvuudesta tulee kuitenkin hieman
itsetarkoituksellista.
Lapsen, varhaisnuoren ja vanhemman
leikeistä ja niitä sittemmin jatkavista touhuista ja vaikutelmista, kuten
suhteista tyttöihin ja perheeseen kirja kertoo osuvia katkelmia. Pojan ja isän
yhteydessä ollaan olevinaan molemmin puolin isoja ja sukupolvien merkitys
toisilleen korostuu. Rehvakkuus ja avuttomuus vaikuttavat nuoriin tempauksiin
ja jatkuvat tältä pohjalta aikuisuudessa.
Jyväskyläläinen Kivinen, lavarunouden SM-kolmonen
viime vuodelta, suunnittelee lupaavasta aiheesta kirjasarjaa. Hyvä, mutta
tulevissa osissa kannattanee malttaa. Levoton ajatuspoljenta kaipaa
kiinnekohtia, pitävyyttä ja sen mukaista liikerataa. Nyt säkeitä tulee
sykäysten sylkevässä tempossa, lyhytsprinttinä, huoltamatta. Toki runoilija
osaa olla monen ikäinen ja kerrontavaiheissa on omaansa juonikkuutta.
Poika tekee mitä lystää, taiteilee /
maan & taivaan välitilassa, Laureline / ullakkohuoneen unissa kaukana
kavala maailma / Aku Ankat kansiossa, isän perintönä / odottaa uutta
sukupolvea, Mustanaamio/ hippivuosien vinyylit, progevuodet / pojan ensimmäiset
omin käsin tehdyt tutkimusmatkat / muistiinpanot & päiväunet / joista
jälkipolvi ei tiedä mitään: kuka tämän kirjoitti / ellen minä, talon kolmas
isäntä.
TEPPO KULMALA
