AP Kivinen - Tšernobylin kissat (Reuna, 2016.)
Keskisuomalainen
12.3.2016
Tšernobyl ja kissat.
Kuvaavatko nämä suhteita ihmiseen ja asioihin ennen ja jälkeen tapahtumisen?
kysyn muutaman sivun jälkeen, kunnes kadotan kysymyksiä. Runoelma ei rajaudu
pohtijaksi. Pikemmin se toimii kehyksettömän biisin tapaan. Vaistot heräävät. Päivän
rutiinit käyvät kissojen yöksi.
Lavarunoilijana tunnetun AP
Kivisen rockhenkisen soundin
lukija ei epäile
läsnäoloaan kirjan
kuulijana. Kirjoittaja havainnoi tutunoloisen jokapäivän ja yön tilanteita kuin
elämänkentän erotuomari. Ei puhalla poikki, vaan huomaa olevansa pelaaja. hengästyttää / en ole
varma, onko nyt edessä / syrjähyppy / vai nuoruuteni / amok-juoksun huipentuma
// missä loppuu mies, alkaa nainen, / missä eläin / maistan jo meren
Ihmiset ovat törmäys ja
etäännytys, alkuaineita, mannerlaattoja, kissoja. Ihmisissä on rakkaus ja
rakkauden määrittelemättömyys, purkautumisen sisältävää rakentumista.
Aavemainen kaupunki
rituaaleineen tuottaa uhkaa tunteissa kehräävälle ja tunteissa kynsivälle
ihmissuhdeturvalle. Säilyttämistarpeen ja menettämispelon motiivit liukuvat
ameboina toisiinsa. Ei ihme, että säkeet varioivat rivi riviin hengästyneinä
kuin levotonta beatia tapaileva tulite. Mieleen tulevat värisevät varjot,
kuumeiseksi hullaantuva kuu, välejä viilentävien roolipelien rikkipano – yhtä
kaikki: tapahtuvuus!
Yksi runo-osa voi
yhdistää riffin, uusromantiikan, bukowskin, pohjanmaan, impivaaran ja taavetin
kaupungin. Siinä voi myös hiljentyä.
Kuvaseinillä vilistää
ajatuksen jälkiä, urbaanista maalle ja maalta kohti avaruutta. Kun samalla
kotiudutaan arkitilanteisiin, se tapahtuu tunteen kanavilla. Aika pyörii
mukana. Vuodenajat kuvastuvat runoutena proosaan, proosana runouteen.
Sitten rauhoitutaan kuin
talvi, jolloin teksti muuntuu aforistisemmaksi säilyttäen silti katkaisimensa: burn,
burn, burn
Rockin vaikuttajien
läsnäolo soi tekstin korvissa. Se tuottaa lyyrikon omaan ääneen sivukohinaa,
mutta tehostaa volyymia.
Yhteensä Kivisen ilmaisu
on tiivistynyt sitten esikoisen. Tšernobylin kissat ulvahtaa, loikkaa edes
suin, myös siis äänirunouden kitaan.
