AP Kivinen - Tšernobylin kissat (Reuna, 2016.)

Keskisuomalainen 12.3.2016

Tšernobyl ja kissat. Kuvaavatko nämä suhteita ihmiseen ja asioihin ennen ja jälkeen tapahtumisen? kysyn muutaman sivun jälkeen, kunnes kadotan kysymyksiä. Runoelma ei rajaudu pohtijaksi. Pikemmin se toimii kehyksettömän biisin tapaan. Vaistot heräävät. Päivän rutiinit käyvät kissojen yöksi.

Lavarunoilijana tunnetun AP Kivisen rockhenkisen soundin lukija ei epäile

läsnäoloaan kirjan kuulijana. Kirjoittaja havainnoi tutunoloisen jokapäivän ja yön tilanteita kuin elämänkentän erotuomari. Ei puhalla poikki, vaan huomaa olevansa pelaaja. hengästyttää / en ole varma, onko nyt edessä / syrjähyppy / vai nuoruuteni / amok-juoksun huipentuma // missä loppuu mies, alkaa nainen, / missä eläin / maistan jo meren

Ihmiset ovat törmäys ja etäännytys, alkuaineita, mannerlaattoja, kissoja. Ihmisissä on rakkaus ja rakkauden määrittelemättömyys, purkautumisen sisältävää rakentumista.

Aavemainen kaupunki rituaaleineen tuottaa uhkaa tunteissa kehräävälle ja tunteissa kynsivälle ihmissuhdeturvalle. Säilyttämistarpeen ja menettämispelon motiivit liukuvat ameboina toisiinsa. Ei ihme, että säkeet varioivat rivi riviin hengästyneinä kuin levotonta beatia tapaileva tulite. Mieleen tulevat värisevät varjot, kuumeiseksi hullaantuva kuu, välejä viilentävien roolipelien rikkipano – yhtä kaikki: tapahtuvuus!

Yksi runo-osa voi yhdistää riffin, uusromantiikan, bukowskin, pohjanmaan, impivaaran ja taavetin kaupungin. Siinä voi myös hiljentyä.

Kuvaseinillä vilistää ajatuksen jälkiä, urbaanista maalle ja maalta kohti avaruutta. Kun samalla kotiudutaan arkitilanteisiin, se tapahtuu tunteen kanavilla. Aika pyörii mukana. Vuodenajat kuvastuvat runoutena proosaan, proosana runouteen.

Sitten rauhoitutaan kuin talvi, jolloin teksti muuntuu aforistisemmaksi säilyttäen silti katkaisimensa: burn, burn, burn

Rockin vaikuttajien läsnäolo soi tekstin korvissa. Se tuottaa lyyrikon omaan ääneen sivukohinaa, mutta tehostaa volyymia.

Yhteensä Kivisen ilmaisu on tiivistynyt sitten esikoisen. Tšernobylin kissat ulvahtaa, loikkaa edes suin, myös siis äänirunouden kitaan.

TEPPO KULMALA