RUUHKAKADUN AAVIKKOBLUES

(Keskisuomalainen 8.6.2020)

Tulen maasta jossa odotetaan uutta kevättä -kokoelmassa 

runon kulkijan, kertojan kävelynomaista rytmiä 

rikkovat puheenomaiset säkeet sekä osastojen välilehdet. 

Kuten aiemminkin, käytän edelleen arkista kuvastoa, sanastoa ja ilmauksia.

Arviossa mainittu blues-henkisyys on leimallinen osa 

tämän kolmannen runokokoelmani maisemaa. 

Kaiken taustalla, takana pitäisi näkyä ja kuulua 

jokin yksittäisiä sanoja, säkeitä suurempi 

tarina... eli että paikoin ehkä näennäisen yksinkertaisen pinnan alla 

kuplii jotain, mikä odottaa pinnalle pääsyä.

* * *

maailmankuvani muuttui 

ensimmäisen kerran

vuosia sitten, mustikkamaan rannassa

tultiin isän kanssa korkeasaaresta

väsyneiden tiikereiden 

vangittujen flamingojen jälkeen

kolme joutsenta, vapaudessa

kamppailu, jolla oli yksi päämäärä

ja tavoite: voitto

nähdään, miten luonto

hoitaa itsensä, kun kukaan ei häiritse

siitä lähtien kiiltokuva

valkea lintu

ei ole ollut sama, täysin puhdas

AP Kivinen 2020

* * *

Tässä vielä YouTube-linkki videoon, jossa esittelen lyhyesti kokoelmaani. 

TOMUMAJA, MEREN HUUHTOMA

Isä, miten paljon painaa pilvet?

Matka on pitkä.

Muisti jättää jäljen, riittävän vahvan

tuoksun, terän:

tästä on kulkenut jää

tässä on ollut ranta, tässä pesä

monta pitkää kesää

tässä on kasvanut isä & tässä poika.

Tarkistetaan meri, miten valvoo valtava isoveli.

Löydetään hyviä leipäkiviä, heitellään.

Silokallion sylissä

kellanvalkeita, lihasta puhtaita luita

katsotaan linnun kehyksiä:

joskus noiden silmäkuoppien syvässä

syttyi kynttilä & vaisto, välähdys veden pinnalla

sai siivekkään syöksymään kohti saalista.

Retken jälkeen, hetken

huoneessa on lapsenhengityksen hiljaista.

Isä, miten korkealle voi lentää lintu?

© AP KIVINEN