European Poetry Slam 2015

Jyväskylä - Helsinki – Tallinna - Tartto (12.-23.11.2015)

Tämä matka, kaksi viikkoa pitkä runoretki, alkaa Malminkartanon renki-talosta, pienimuotoisesta, lämminhenkisestä lavarunoillasta. P-junassa mietin, että juuri näin tämä pitää mennä: monenlaiset tapahtumat ja keikat rinnakkain. Mieleen palaa reilun vuoden takainen Taiteiden yö Konneveden Käpy –galleriassa. Sama tunne, kun ei ole mitään aavistusta, mitä tuleman pitää; millainen paikka, millainen yleisö ja vastaanotto. Mutta tekstit ja kirjat mukana, liikkeellä suurin piirtein sama mies. Esitän valikoiman vanhempia tekstejä Valloittaja –kirjasta sekä helmikuussa julkaistavaa ’uutta’ matskua.

Malminkartanosta ehdin vielä Kallioon, Cafe Mascotiin kuulemaan Haapoja & Ilmari –kokoonpanon settiä, jossa mm. rap-lyriikka ja jouhikko kohtaavat. Kolmipäiväisen Word–festivaalin kansainvälinen esiintyjälista on vaikuttava: spoken word –artisteja, laulaja-lauluntekijöitä ja runoilijoita, sanataiteen tekijöitä laajalla rintamalla. Suurin osa esityksistä sisältää muodossa tai toisessa musiikkia tai ääniä. Oma, riisuttu runosettini aloittaa perjantai-illan, seitsemän jälkeen yleisöä alkaa olla jo mukavasti paikalla. Myöhemmin tupa tulee täyteen - ja tunnelma sanataidefestivaalilla on kuin rock-klubilla. Aleksis Salusjärvi kirjoittaa Luutii -blogissa tästä suuresta spoken word –juhlasta: 

>>> WORD-festivaali, Cafe Mascot, Helsinki (12.-14.11.2015)

Lähes viikko Helsingissä. Ja sitten Viroon. Suurin osa European Poetry Slam -porukasta kokoontuu jo keskiviikkona Tallinnaan. Kaikista kutsutuista mukana on lopulta 15 runoilijaa. Muutamien peruutusten takia, harmillisesti, paikalla on vain yksi naisrunoilija, Viron Merily. Vanhassa kaupungissa, Kohvik Sinilindin runoklubilla lava on metrin korkeudella. Jos unohdetaan keikat ulkotiloissa, tässä on yksi lavarunourani isoimpia saleja. Täällä esitän myös ’this is it’ –tekstin, jonka kirjoitin aikanaan Ron Whiteheadin työpajassa.

Kohvik Sinilind, Tallinna (Kuva: Maija Keskinen)

Runoklubeilla ja open mic –illoissa esitys muotoutuu monesti vasta vähän ennen lavalle menoa – tai vasta h-hetkellä, esityksen edetessä. Vaikka tietyt, samat tekstit ovat usein mukana setissä, kompositio vaihtelee illan, hetken ja tunnelman mukaan. Näissä kansainvälisissä Poetry Slam –tapahtumissa tekstit toimitetaan järjestäjälle etukäteen, joten suunniteltua käsikirjoitusta on pakko noudattaa.

Ymmärsin/oletin etukäteen, että kaikki esiintyvät Tartossa omalla äidinkielellään, mutta irlantilaisen lisäksi ainakin neljä runoilijaa vetää settinsä englanniksi. Itse pidän kiinni alkuperäisistä, suomalaisista versioista. Paljon merkitystä on tietenkin sillä, miten screenillä näkyvä käännös, tässä tapauksessa englanniksi ja viroksi, toimii esityksen kanssa simultaanisti. Omiin teksteihini olen tehnyt englanninkieliset raakaversiot itse; Willien kommenttien pohjalta muokkaan lopulliset vedokset.

Esitän ’yhtenä iltana’ –kokonaisuuden, jossa runon kertoja eräällä tavalla etsii yksin ja yhdessä olemisen ääriviivoja. Saman eksistentiaalisen, piirun verran melankolisen mielenmaiseman vedin viime keväänä toisella kierroksella Kuopiossa Runopuulaakin finaalissa. Teksti on sen jälkeen hieman muokkautunut ja tiivistynyt, kun olen viimeistellyt sitä seuraavaa kirjaa varten. Oma osuuteni on kolmantena, kroatialaisen Zeljkon ja virolaisen Merilyn jälkeen. Tunnelma on kannustava ja vastaanottava. Tässä tehdään yhdessä lavarunoiltaa.

Vilde Lokaal, Tartu (Kuva: Simon Raket)

Kierroksen edetessä raadin pisteet näyttävät kasvavan. Ja tästä alkuerästä juuri me kolme ensimmäistä esiintyjää karsiudutaan jatkosta. Tottakai olisi ollut hienoa saada mahdollisuus esittää toinen setti semifinaalissa, mutta pelin/leikin henki on tämä. Huomaan, että pisteitä ei anneta desimaalin tarkkuudella. ’Nollarunoilija’ on vain toisena iltana. Mutta en jaksa vaivata päätä Poetry Slam –säännöillä, säätämisellä. Ei ole tarvetta. Nyt on aikaa ja tilaa keskittyä muiden esityksiin.

Alkukierroksilta mieleen jää mm. irlantilaisen Stephenin vaikuttava teksti, jonka kertoja/ääni, kaltoin kohdeltu koira, sai meidän ihmisten toiminnan näyttämään epäoikeudenmukaiselta ja naurettavalta. Myös espanjalainen ja italialainen temperamentti tulee selväksi heti ensimmäisenä iltana: tekstiä tulee välillä sellaisella sarjatulella, että hitaampi hyperventiloi. Finaalissa Espanjan Salva käyttää parisuhdedraamassa myös vaikuttavasti hiljaisuutta.

Itse olen tähän asti mennyt lavalle aina muistilapun kanssa. Jossain vaiheessa ajattelin, että täytyy ottaa asiaksi opetella kaikki ulkoa. Laiskuutta, mitä lie. Mutta lopulta on tuntunut hyvältä säilyttää mukana viite siitä, että kaikki on alun perinkin ajateltu myös paperilla toimivaksi. Tarton finalisteista kaksi, Itävallan Elias ja Liettuan Marius pitävät tiukasti kiinni paperista. Heidän pitkät, taitavasti rakennetut tekstinsä lähestyvät lyhytproosaa. Eliaksen Kafka (isä-kompleksi) saa yleisöltä raikuvan vastaanoton.

Unkarilaisen Peterin semifinaaliruno koostuu slogan –tyyppisistä fragmenteista ja mainoslauseista; niistä rakentuu mielenkiintoinen kokonaisuus, dialogi. Sveitsiläisen Remon ’time is money’ on esitelmän tai alustuksenkaltainen puheenvuoro, joka perustuu sanaleikkiin. Kiireinen ihminen säästää kallisarvoista aikaa editoimalla puheesta ns. tyhjät pois, tyyliin: television > telision; single malt whisky > singlisky; poetry slam show > poetryslow; Metallica > Metica. Tiiviimpää puhetta - enemmän aikaa oleelliseen, bisnekseen. Tällä hienovaraisella tyylillä/huumorilla mennään semifinaaliin.

Yksi mieleen jäävistä esityksistä on belgialaisen Simonin semifinaaliruno, jossa suuren, traagisen rysähdyksen hetkellä ilmassa on isoja tunteita, intohimoa, epätoivoa – ja lopulta komiikkaa, supermarketin alennuskuponkeja. Huikea veto.

Edellisenä iltana olen keskustellut portugalilaisen Nunon kanssa - en runoista tai kirjoittamisesta, vaan elämästä. Että jokainen saisi onnea - ei liikaa, vaan riittävästi, juuri siinä määrin, että onni tuntuisi onnelta. Nyt Nuno on lavalla ja huomaan, että esityksen rauhallinen rytmi vie mukana, sanat joita en ymmärrä. Miten kaunis kieli, portugali. Se soundaa, soljuu. En muista sanoja; seuraa screenin käännöksiä. Kuuntelen sanojen musiikkia. Mielikuvissa välähtää sanapari, maa – ilma. Noita samoja sanoja olen tapaillut minäkin, me kaikki. Jossain tekstissä, jossain yhteydessä. Mielessä käy myös Johnin laulu; ’words are flowing out like…’

Muutaman minuutin ajan Pariisi, tuoreet iskut, joista Jean-Yves kertoi toissapäivänä Tallinnassa aamupalalla, miten lähellä kaikki oli. Miten kaoottiselta kuulostaa korruptio, kun serbialainen Goran kysyy, onko sitä Suomessa. Lunta on kuulemma satanut paljon, myrsky. Kummallinen syksy, uusi aika. Muutoksen ilmapiiri, paljon ennakkoluuloja. En ymmärrä sanaakaan portugalia, mutta olen humalassa, sanoista - niiden soundista. Ja sanon näin, vaikka koen olevani sitä ’jalat maassa’ –tyyppiä.

Hengähdys. Hetki pois tapahtumien pääkallopaikalta, Vilde Lokaalista. Ülikooli, yliopistonkatu. Rüütli. Punaviini Kivi-baarissa. Baarimikko tietää, no Eppu Normaalin - ja sen ’todella kaunis’ -biisin. Yhteinen kieli on ilmeinen, englanti.

Tämä tapahtuma, skaba on tuonut minut, meidät tänne. ’Fuck the competition’, joku sanoo, tämä moniäänisyys menee kaiken edelle. Niin kuin pitääkin. Jokainen käyttää omanlaistaan ääntä. Yksi ääni vetoaa järkeen, toinen tunteeseen. Ja tähän sakkiin mahtuu monen ikäistä tekijää. Nuorin on aloittamassa yliopisto-opintoja; vanhin kertoo Lontoossa asuvasta aikuisesta pojastaan. Polyfonia. Joku virallisempi taho, ehkä direktiivi, määrittää tämän varmaan kulttuurivaihdoksi.

European Poetry Slam -sakkia Tarton Raatihuoneella (Kuva: Chelsea Murphy)

Lyhyempien etäisyyksien ansiosta monen eurooppalaisen tekijän on luonnollisesti helpompi tavoittaa tällaisia kansainvälisiä lavoja. Luoda siten monipuolisesti, ehkä jopa aktiivisesti, uraa lavarunoilijana. Monet täällä ovatkin kiertäneet Euroopan klubeja; ja mikä ettei: belgialaisen on huomattavasti helpompaa tavoittaa vaikkapa ranskalainen skene kuin meikäläisen. Jos haluaa operoida jossain täällä Euroopassa, on pakko rakentaa setti esim. englanniksi.

Puiston reunalla R-Kioski, kahvi. Aina mukana, kielikysymys. Joku järjestäjistä kehui suomen kielen kauneutta. Uskomatonta. Itse on vaikea kuulla sitä ulkopuolisen, ummikon korvin. Word–festivaali - tai Annikin runofestivaali ovat hieno mahdollisuus nähdä kansainvälisiä nimiä myös meillä. Koko ajan tapahtuu, työtä tehdään ruohonjuuritasolla, vaikka talkoohengessä. Sanataide elää.

Loppuillasta tapahtumien keskipisteenä on Arhiiv –kapakka; entiseen KGB –kellariluolaan mennään luonnollisesti rakennuksen takaoven kautta. Hetken mielessä riitelee historia, puhdistus. Mutta tänään, nyt ja tässä, paikan rento tunnelma vastaa aikalailla kotikylän, Jyväskylän Vakiopaineen menoa. DJ soittaa reggae/drum’n’bass –matskua, joku tanssii. Ja avomikissä saa nähdä ja kuulla heittäytymisiä: improvisoituja rap- ja spoken word -esityksiä. Viimeisenä iltana livebändi heittää balkanilaisvaikutteista musaa. Tulee mieleen Jaakko Laitinen tai Jätkäjätkät. Tosin ilman vokaaleja. Tähän kellarikapakkaan en olisi osannut löytää ihan ensimmäisenä, ns. tavallisena turistina.  

Kävelen syksyisessä Tartossa; Emajögi, Toomemägi ja sen ympäristö. Rinnakkain rapistuneita ja uudenkarheita rakennuksia. Seinissä graffiteja, tageja ja one-linereita. Lasken: tänä vuonna olen tehnyt noin 30 runokeikkaa. Ei mikään mahdoton määrä. Mutta mukaan mahtuu silti monta erilaista foorumia: lavarunouden SM Kuopiossa, nämä festarikeikat Helsingissä ja Tartossa, runo- ja ääniryhmän keikka Kallion kirjastossa Taiteiden yössä, runoklubeja ja open mic –iltoja Jyväskylästä Tallinnaan, yksityistilaisuuksia siellä täällä – jopa muutama hetki ’Sudenkorennon siivellä’ –siis lapsenmielinen keikka päiväkoti-ikäisille. Jokainen tilaisuus omalla tavallaan arvokas. Ja joka paikassa sama asetelma; pitää aloittaa puhtaalta pöydältä, alusta. Tehdä matka. Jonkinmoinen jälki tästäkin jää: ’Täägin, järelikult olen olemas’.

AP KIVINEN

RUNOILIJA VÄLITTÄJÄNÄ SUKUPOLVIEN KEMIASSA

Elämäntarina 3/2015

AP Kivinen, Valloittaja. Proosarunoja isältä pojalle. (Grano Oy, 2014)

AP Kivisen Valloittaja on sinihämyinen kirja, jonka kannessa mies kävelee maalaismaisemassa, ilmeisesti järven jäällä. Kohotetut kädet tuovat silmien eteen ristin, mutta katse on suunnattu ylös ja askel vie eteenpäin. Kannen kuva on Sampo Palkolahden, suunnittelu AP Kivisen ja Marko Niemen, joka on taittanut kirjan.

Kirja on jaettu kolmeen osaan: ensimmäisessä ovat osastot ’Varikset’, ’Lasten

ristiretki’ ja ’Yhtälö’, toisessa Valloittaja sekä kolmannessa ’Juuret’, ’Kansanradio’ ja ’Sankarit’. Välilehtien lainaukset ovat Neil Youngin sävelmästä ’I am a Child’. Kirjan lopusta löytyy luettelo, ’Soundtrack’, niistä sävelmistä, joihin suoraan tai välillisesti on viitattu. Sanoitukset ovat yksi läpi teoksen mukana pysyvä elementti.

Valloittaja on hyvin elämäkerta-aineksinen, ajankuvaa tulee kolmen

sukupolven elämästä. Sotakorvausten maksuun liittyy olympialaiset, urheilu kulkee teemana sekä suoraan että kuvina, lukija ei tiedä, kumpaa maraton tai suunnistus tarkoittaa. Vaiko penkkiurheilua, kun isä ja poika istuvat vierekkäin, katsovat lätkämatsia, välissä ’se kolmas’. Selvästi elämän ’maratonista’ on kyse runossa sivulla 88, jossa minä palaa kotiin vanhempana. ’…Eivät tunnista kotikylän ensimmäistä maahanmuuttajaa.’ Suunnistus ja pitkä juoksu yhtyvät rivien välissä Kalevalan Ainoon sekä Aleksis Kiven Seitsemään veljekseen. Eipä taida kenenkään säärisuojat olla enää sanomalehteä nykyisin.

Miehen ja pojan näkökulman vaihtuminen naisesta kertovaan runoon, tai

ainesten kaltaisuus samassa runossa, ensin hämäsi, mutta toikin kiinnostavan vivahteen. Runo 48 kertoo hevostytöstä, joka on esikoinen, ajasta 1950-1970-luvulta. Synnytys tapahtuu saunan lauteilla, lehmän lypsäminen opetellaan nuorena, käydään lavatansseissa ja lähdetään piikomaan. Muotina mini.

Kirja alkaa pienen ihmisen tasolta. Kerrostalojen välistä näkymä on

kapea ja ylöspäin, ihminen on silti osa kokonaisuutta, jota lapsi yrittää hahmottaa, ’jalat vispaa polkimilla’, kädet ponin sarvissa. Äidin sormesta irronnut pala on ’peukalon päänahka’. Muutto ja Ruotsissa-asuminen sekä paluu kuuluu aikaan. Tukholmasta käy vieraita. Valloittaja ei elä lapsuuden turvallisessa piirissä koko elämäänsä. Tulee kilpajuoksua rahan perässä, auto vaihtuu isompaan, rimpuillaan irti ’viivakoodi niskassa’. Elämä vakiintuu, mutta ei ilman ristiriitoja, näköala vaihtuu perhettä isompaan yhteisöön. Opiskelija etsii pätevää opettajaa yliopiston käytävillä. Vanhempien itkumuuri on pihapiiri. Menneisyyden piuhat Karjalassa, jopa kauempana.

Alaotsikko puhuu proosarunoista, mutta tarkasti ottaen AP Kivinen kirjoittaa

proosamaisia säerunoja, joista voi löytää tarinan, pienen tai pitkän. Muutamat runot saavat runkonsa sanaleikistä tai vuoden merkkipäivistä. Muutamia näitä kirja kestääkin. ’…mun isä ajaa pohjolan pikavuoroa /mun isä ajaa astraa /mun isä ajaa asiaa...’

Jotain turhaa Valloittaja-teoksesta löysin. Kirjainten kanssa samanarvoisia

merkkejä, kuten kauttaviiva, heittomerkki, et, on AP Kivinen käyttänyt tuhlaillen. Niiden teho menee hukkaan, kun lukija ei ymmärrä kätkettyä merkitystä. Kaukaa toisiinsa liitetyt sanat jäävät vähän irrallisiksi, niiden mukana oloa alkaa kuitenkin miettiä. Usein kirjoittaja onnistuu. ’—kaksi napaa, plus & miinus. Sormenpäiden pipetit. Tippa sinne & tänne.’ Mainitse asiasta sen takia, että Valloittaja on sarjan esikoinen, tarvikkeita tarvitsee seuraaviin kirjoihin. Hieman vierastin sitä, että kirja alkaa ’kapula’ edellä, vaan ei kokonaisuus miehisen symbolin sooloiluksi supistu. Muuten virkistävää lukea elämäkertaa kertovana runona. Valloittajan tekstit eivät avaudu kertalukemisella, kuten samoista ajoista kirjoitettu proosa ehkä avautuisi.

EIJA MÄMMI

Seuraava runokeikka lauantaina 26.9 Järvilinnan Valojuhlassa.
Järvilinna sijaitsee n. 15 km Jyväskylästä Laukaan suuntaan.
Valojuhlan ohjelmassa runojen lisäksi mm. musiikkia, esim. Tikka Swampin bluesia.
Taiteilijoiden työhuoneiden ovet ovat avoimina - ja pihalla on valotaideteoksia.
Kokko syttyy klo 20. Tapahtuma alkaa klo 15.

Tässä linkki tapahtuman FB-sivuille:   VALOJUHLA, Järvilinna

SOIVA runo- ja äänimatka Helsingissä, Taiteiden yössä to 20.8.
Paikkana Kallion kirjaston Kupolisali  klo 18 alkaen. Tervetuloa!

AP KIVINEN - tekstit, tulkinta
JUHA SILLMAN - didgeridoo
SEPPO PENNANEN - tiibetiläiset kulhot
KEIJO KOSKENHARJU - perkussiot

>>> Runo- ja ääni Taiteiden yössä 20.8.

Keskisuomalaisen toimitus Tomi Tuomaalan hahmossa 

kävi haastattelemassa ja tekemässä juttua 

edesottamuksistani lavarunouden parissa; 

koko stoori eilisen lehdessä (to 25.6.) 

Verkkolehdestä en juttua löytänyt, mutta linkkinä tässä 
KSML-TV:n videoklippi, joka sisältää otteita muutamasta tekstistä.

>>> KSML-TV: Lavarunouden suomenmestari lausuu parvekkeella

Lavarunospecial - Estradpoesispecial

Vihreä Haltiatar, Jyväskylä

torstaina 11.6. klo 19

Esiintymässä Solja Krapu, Mari Laaksonen ja AP Kivinen.

Illan päättää kaikille avoin open mic -osuus.

Tapahtumaan on vapaa pääsy. Tervetuloa!

Linkki tapahtuman FB-sivuille:    LAVARUNOSPECIAL - Estradpoesispecial

AP KIVINEN: Valloittaja. Proosarunoja isältä pojalle.

(Omakustanne 2013. 107 s.)

Keskisuomalainen 4.3.2014

AP Kivisellä on mielikuvallista iskua. Esikoiskirjan mottona kulkeekin Neil Youngin sykähdyttävä I Am A Child. Runoilija samastuu lapseen ja heittäytyy aikuisena itsekin lapseksi tähyillen elämänhistoriansa mielleyhtymästä toiseen heitteleviin katkelmiin, tapauksiin, maisemiin, esineisiin, ihmisiin.

Arkifragmentit limittyvät mm. musiikki- ja filmipätkien palasiin. Ajatukset tuntuvat mielivän rullaukseen, mutta tahtovat jäädä kuin vikuri villihevonen sätkimään varsinaisetta laukatta paikalleen. Runoratsua piiskataan vauhtiin mm. jatkuvilla &- ja /-merkeillä, joiden toistuvuudesta tulee kuitenkin hieman itsetarkoituksellista.

Lapsen, varhaisnuoren ja vanhemman leikeistä ja niitä sittemmin jatkavista touhuista ja vaikutelmista, kuten suhteista tyttöihin ja perheeseen kirja kertoo osuvia katkelmia. Pojan ja isän yhteydessä ollaan olevinaan molemmin puolin isoja ja sukupolvien merkitys toisilleen korostuu. Rehvakkuus ja avuttomuus vaikuttavat nuoriin tempauksiin ja jatkuvat tältä pohjalta aikuisuudessa.

Jyväskyläläinen Kivinen, lavarunouden SM-kolmonen viime vuodelta, suunnittelee lupaavasta aiheesta kirjasarjaa. Hyvä, mutta tulevissa osissa kannattanee malttaa. Levoton ajatuspoljenta kaipaa kiinnekohtia, pitävyyttä ja sen mukaista liikerataa. Nyt säkeitä tulee sykäysten sylkevässä tempossa, lyhytsprinttinä, huoltamatta. Toki runoilija osaa olla monen ikäinen ja kerrontavaiheissa on omaansa juonikkuutta.

Poika tekee mitä lystää, taiteilee / maan & taivaan välitilassa, Laureline / ullakkohuoneen unissa kaukana kavala maailma / Aku Ankat kansiossa, isän perintönä / odottaa uutta sukupolvea, Mustanaamio/ hippivuosien vinyylit, progevuodet / pojan ensimmäiset omin käsin tehdyt tutkimusmatkat / muistiinpanot & päiväunet / joista jälkipolvi ei tiedä mitään: kuka tämän kirjoitti / ellen minä, talon kolmas isäntä.

TEPPO KULMALA 

AINA EI TARVITSE MENNÄ KAUAS, ETTÄ NÄKEE LÄHELLE

AP KIVINEN: Valloittaja. Proosarunoja isältä pojalle, 2013.

Kirjallisuusterapia –lehti 1/2015

Jyväskyläläisen, lavarunoilijana tunnustusta saaneen AP Kivisen neliosaisen Ahtola-sarjan avaus Valloittaja on vaikuttava runoteos. Kokoelma on eräänlainen miesmatka; isän ja pojan välistä dialogia ja samalla matka eri ikä- ja aikakausiin. Kokoelman parasta antia ovat vahvat visuaaliset mielikuvat, jotka syttyvät ja sammuvat kuin unessa. Lukija näkee runojen vaihtuvat tilanteet ja hahmot usein realistisina, ajoittain surrealistisina kuvina. Toisinaan kuvien vaihtuminen nopealla syklillä hengästyttää. Rauhalliseen tahtiin pohdiskelevaa lukijaa tekstin vauhdikas eteneminen saattaa ahdistaa. Läpi kokoelman nuoruuden uteliaisuus maailmaa kohtaan säilyy, toistuva teema on arkipäivän seikkailu.

Teksti säilyttää vapauden lukijan omaan ajatteluun ja tulkintaan, se ei tyrkytä valmiita maailmanselityksiä. Tekstit muistuttavat vapaata tajunnanvirtaa. Se on samalla sekä niiden vahvuus että heikkous. Joihinkin runoihin jäin kaipaamaan enemmän teemallista tai äänteellistä toistoa tai jotain muuta koossa pitävää sidosainetta. Näin runon kokonaisuus olisi helpoimmin hallittavissa. Toisaalta omissa muistoissa kuljetaan rajoituksitta, elämänvaiheet, maisemat, paikkakunnat ja ihmiset vaihtuvat joustavasti. Runojen näkökulma muuttuu lapsesta nuoreen ja edelleen aikuiseen. Silti runojen minä tuntuu säilyttävän yhteyden sisäiseen lapseen.

Tekijä kuvaa kokoelmaa matkana lapsuuden ja nuoruuden kautta aikuisuuteen - ja juurille. Tekstien lähtökohtana on henkilökohtainen kokemus tai muistikuva, joka toimii runon lähtökohtana ja raaka-aineena. Kirjoittajan pyrkimys on ollut saada pieni ja suuri, pyhä ja arki, isä ja poika käymään vuoropuhelua. Kokoelman runoissa yksityinen laajenee yleiseksi ja henkilökohtaisista muistoista voi jokainen tunnistaa jotain tuttua. Teoksen osioiden nimet (Varikset, Lasten ristiretki, Yhtälö, Valloittaja , Juuret, Kansanradio ja Sankarit) kuvaavat samalla teoksen pääteemoja. Varikset –osassa toistuu vapauden teema. Lapsuuden kuvaukset ovat yleisinhimillisiä, niihin on helppo löytää henkilökohtaista kosketuspintaa. Varis on vahva symboli, jonka jokainen voi tulkita itse. Yläpilveä –runo on yksityisestä yleiseen muuntuva muistikuva lapsuudesta. Leikkaus lapsuudesta aikuisen tulkintaan tapahtuu luontevasti.

Useissa runoissa kerrostalo on mikrokosmos, koko maailmankaikkeus. Kerrostalon kellarit, käytävät ja ullakot ovat vahvoja psykologisia symboleita esim. Unisieppari –runossa. Baabeli avaa lukijan eteen tilanteen, jossa eksoottisen serkun saapuminen kaveripiiriin tekee tutuista ihmisistä ja paikoista erilaisia, antaa uuden näkökulman. Lasten ristiretken runot leikittelevät erilaisilla rooleilla, sukupuoliroolit ja koulumaailmalle tyypilliset roolit kapeuttavat elämää. Kokoelman eri osat ovat erilaisia, näkökulma muuttuu, mutta tunnistettava tyyli säilyy. Kokoelmalle antaa persoonallisen leiman runsas &- ja /-merkkien käyttö. Intertekstuaalinen taso on teoksessa vahvasti läsnä. Erityisesti riveillä vilahtelee tuttuja laululyriikoita. Mukava yllätys on viimeisiltä sivuilta löytyvä Soundtrack, johon on koottu populaarimusiikkia usean eri vuosikymmenen ajalta, Jöröjukkarockista U2:seen.

Runokokoelmalle on odotettavissa jatkoa. Ahtola -sarjan pian julkaistava toinen osa keskittyy sinän ja minän väliseen dialogiin; kehyksenä on parisuhteen 'viisi vuodenaikaa' ja eksistentiaalinen konflikti. Kolmannessa osassa proosarunojen kertojat katsovat kaupunkia, yhteisöä ja tapahtumia ulkopuolelta, hieman sivusta; Euroopan reunalta. Kirjoittajan pyrkimys on hahmottaa ajankuvaa erilaisten äänien kautta. Neljännen osan on tarkoitus olla ajaton, hieman runo- ja ääniperformanssin ajattomia linjoja muistuttava, arkaainen runomuotokuva.

KAROLIINA KÄHMI

S O I V A – runo ja äänimatka

Annikki OFF-tapahtumassa ke 3.6. klo 20.30 

Mahdollisuuksien tila (Selininkatu 5, Tre)

AP Kivisen tekstit sekä didgeridoon, tiibetiläisten kulhojen

ja erilaisten perkussioiden tuottamat äänet

täyttävät Mahdollisuuksien tilan ke 3.6. klo 20.30 alkaen.

Tervetuloa kokemaan oma matkasi. Oviraha 2 e.

AP KIVINEN – tekstit, tulkinta

JUHA SILLMAN – didgeridoo, munniharppu ym.

SEPPO PENNANEN – tiibetiläiset kulhot

KEIJO KOSKENHARJU – erilaiset perkussiot