Keski-Suomen Kirjailijat ry:n kotisivuilla, jäsenten esittelyvuorossa 

tuttu kaveri, tässä suora linkki esittelyyn:

>>> AP Kivinen (K-S Kirjailijat, esittely)

Kuva: Anne Kalliola / Jyväskylän kirjamessut 2025

Ja lyhentämätön esittelyni myös tässä:

Olen länsirannikolla, merituulissa kasvanut 

Kokkolan juniori. Opiskelupaikka toi minut Jyväskylään 1991, 

ja olen vahvasti kotiutunut myös tänne järvien keskelle. 

Koulukseltani olen puhe- ja ilmaisukasvatukseen/draamaan erikoistunut 

luokanopettaja. Vahvan jäljen jättivät myös englannin kielen ja kirjallisuuden 

opinnot Kentin yliopistossa, Canterburyssä 1992-93. 

Opetustyössä olin täysipäiväisesti noin 12 vuoden ajan; 

nykyisin ohjaan lähinnä kirjoittamisen työpajoja kaikenikäisille kirjoittajille. 

Tätä esittelyä kirjoittaessa olen julkaissut mm. neliosaisen 

Ahtola-runosarjan sekä Sudenkorennon siivellä -runoteoksen 

kaikenikäisille runojen ystäville.

Näin etäisyyden päästä on helppo todeta, että sanat heräsivät 

eloon, alkoivat soida musiikin kautta. Puhutaan 70-luvusta 

ja lapsuuden kodista, jossa radio oli aina auki. 

Korviin kantautui jatkuvasti tuon ajan jytää ja iskelmää; 

iskeviä kertosäkeitä hoilattiin porukalla 

myös pihaleikeissä. Jee, jee -henki ja pidä huolta -tyyliset 

hokemat jättivät jälkensä. Strawberry Fields Forever. 

Teinivuosina meno vain yltyi; post-punkin ja uuden aallon 

persoonalliset biisintekijät näyttivät, miten kiteyttää iskevästi 

jotain inhimillistä, olennaista. Miten luonnollista, että ensimmäiset 

todelliset omat kirjoitukseni olivat biisintekstejä englanniksi. 

Tulppa aukesi, ja koko sen genren “perimä” kiteytyi 

Valley Below -kokoonpanossa. Tekstille oli välitön tilaus, 

kun muusikkofrendi sävelsi sitä mukaan kun kirjoitin.

you know, I used to be a driver
long and straight was the road - to the bottom line
what a way to drive, I was divine
well you know, I used to be a driver - now I’m the vehicle

(Valley Below: Demolition Derby, 2010)


Myös kirjoitettu runous lyöttäytyi vaivihkaa, väistämättä mukaan. 

Kiitos kirjastolle! Yhtäkkiä vetävän runokokoelman 

lukeminen vastasi lempibändin albumin kuuntelua. 

Samaan aikaan, vuosituhannen alussa, runoklubikulttuuri 

alkoi rantautua toden teolla meillekin. Halpaa kaljaa ja runoja -hengessä 

lava oli vapaa, mikki auki. Ainoa kriteeri oli, että teksti/setti 

oli omaa tuotantoa. Tässä vaiheessa kuvioihin tuli myös Poetry Slam. 

Lyhyen, kolmen minuutin setin iskevyydessä ollaan lähellä runouden 

pop/rock-musiikkia. Ja siitä maaperästä alkoi kasvaa oma runoilmaisuni. 

Toisin sanoen, katutason havaintoja, sanojen rytmiikkaa ja soundia, 

ripaus beat-henkeä. Syntyi näköisiäni, proosamaisia runoja, 

joissa on usein mukana lapsuuden ja nuoruuden kuvastoa.

maa 

on martaana 

vielä kolmantena 

adventtina

tehdään matkaa

keskellä kuun maisemaa

tule!
puolitetaan pimeä
jaetaan musta ja lumeton
joulun odotus
tetris
tämä on hyvää
ajanvietettä
yksinäisyyttä, vastakohtia
kuumetta, kylmiä
luonnonlakeja
vastaan
tehdään myyräntyötä
tule!
ollaan tähdenlento
kuu ja apollo

(Tšernobylin kissat, 2016)


Vuosia kirjoittamista ja avoimia mikkejä, keikkoja… 

runoklubeja, festareita. Jyväskylä, Helsinki, Tallinna, Tartto, Pariisi, 

Leeuwarden, Lissabon. Matkan varrella sanottava kiteytyy. 

Lopputulos on nähtävissä, luettavissa neliosaisen 

Ahtola-runosarjani teoksissa. Sarjan päätösosa, Aurinkotanssi 

ilmestyi juuri syksyllä 2025. Siinä runon urbaani kertoja 

hakeutuu juurille, alkukantaisiin maisemiin.

kosketan kädenjälkiä
kallion uurteisella otsalla

kauan sitten täällä käyneen sukulaisen
samankokoiset kädet

elämänviivat vastakkain

koskettavat, kuiskaavat

sisälläni on ontelo

mitä kohti kurkotan
mitä valottoman taskuun istutan

olen peloton olento


(Aurinkotanssi, 2025)

Runoretki jatkuu. Toivottavasti myös sudenkorennon 

lento ja leikki pysyy matkassa mukana.


Tämä liljakukko ei kursaile
se vinkuu ja kitisee
ja sukeltaa sitten
sittiäisten keskelle:
Tässä teille tulista ruohonjuurikamaa!


(Sudenkorennon siivellä, 2024)