RUNOILIJA
VÄLITTÄJÄNÄ SUKUPOLVIEN KEMIASSA
Elämäntarina
3/2015
AP
Kivinen, Valloittaja. Proosarunoja
isältä pojalle. (Grano Oy, 2014)
AP
Kivisen Valloittaja on sinihämyinen
kirja, jonka kannessa mies kävelee maalaismaisemassa, ilmeisesti järven jäällä.
Kohotetut kädet tuovat silmien eteen ristin, mutta katse on suunnattu ylös ja
askel vie eteenpäin. Kannen kuva on Sampo
Palkolahden, suunnittelu AP Kivisen
ja Marko Niemen, joka on taittanut
kirjan.
Kirja on jaettu kolmeen
osaan: ensimmäisessä ovat osastot ’Varikset’, ’Lasten
ristiretki’
ja ’Yhtälö’, toisessa Valloittaja sekä kolmannessa ’Juuret’, ’Kansanradio’ ja ’Sankarit’.
Välilehtien lainaukset ovat Neil Youngin
sävelmästä ’I am a Child’. Kirjan lopusta löytyy luettelo, ’Soundtrack’, niistä
sävelmistä, joihin suoraan tai välillisesti on viitattu. Sanoitukset ovat yksi
läpi teoksen mukana pysyvä elementti.
Valloittaja
on hyvin elämäkerta-aineksinen, ajankuvaa tulee kolmen
sukupolven
elämästä. Sotakorvausten maksuun liittyy olympialaiset, urheilu kulkee teemana
sekä suoraan että kuvina, lukija ei tiedä, kumpaa maraton tai suunnistus
tarkoittaa. Vaiko penkkiurheilua, kun isä ja poika istuvat vierekkäin, katsovat
lätkämatsia, välissä ’se kolmas’. Selvästi elämän ’maratonista’ on kyse runossa
sivulla 88, jossa minä palaa kotiin vanhempana. ’…Eivät tunnista kotikylän
ensimmäistä maahanmuuttajaa.’ Suunnistus ja pitkä juoksu yhtyvät rivien välissä
Kalevalan Ainoon sekä Aleksis Kiven Seitsemään veljekseen. Eipä taida kenenkään säärisuojat olla enää
sanomalehteä nykyisin.
Miehen ja pojan näkökulman
vaihtuminen naisesta kertovaan runoon, tai
ainesten
kaltaisuus samassa runossa, ensin hämäsi, mutta toikin kiinnostavan vivahteen.
Runo 48 kertoo hevostytöstä, joka on esikoinen, ajasta 1950-1970-luvulta.
Synnytys tapahtuu saunan lauteilla, lehmän lypsäminen opetellaan nuorena,
käydään lavatansseissa ja lähdetään piikomaan. Muotina mini.
Kirja alkaa pienen ihmisen
tasolta. Kerrostalojen välistä näkymä on
kapea
ja ylöspäin, ihminen on silti osa kokonaisuutta, jota lapsi yrittää hahmottaa, ’jalat
vispaa polkimilla’, kädet ponin sarvissa. Äidin sormesta irronnut pala on ’peukalon
päänahka’. Muutto ja Ruotsissa-asuminen sekä paluu kuuluu aikaan. Tukholmasta
käy vieraita. Valloittaja ei elä lapsuuden turvallisessa piirissä koko
elämäänsä. Tulee kilpajuoksua rahan perässä, auto vaihtuu isompaan, rimpuillaan
irti ’viivakoodi niskassa’. Elämä vakiintuu, mutta ei ilman ristiriitoja,
näköala vaihtuu perhettä isompaan yhteisöön. Opiskelija etsii pätevää opettajaa
yliopiston käytävillä. Vanhempien itkumuuri on pihapiiri. Menneisyyden piuhat
Karjalassa, jopa kauempana.
Alaotsikko puhuu
proosarunoista, mutta tarkasti ottaen AP Kivinen kirjoittaa
proosamaisia
säerunoja, joista voi löytää tarinan, pienen tai pitkän. Muutamat runot saavat
runkonsa sanaleikistä tai vuoden merkkipäivistä. Muutamia näitä kirja
kestääkin. ’…mun isä ajaa pohjolan pikavuoroa /mun isä ajaa astraa /mun isä
ajaa asiaa...’
Jotain turhaa
Valloittaja-teoksesta löysin. Kirjainten kanssa samanarvoisia
merkkejä,
kuten kauttaviiva, heittomerkki, et, on AP Kivinen käyttänyt tuhlaillen. Niiden
teho menee hukkaan, kun lukija ei ymmärrä kätkettyä merkitystä. Kaukaa
toisiinsa liitetyt sanat jäävät vähän irrallisiksi, niiden mukana oloa alkaa
kuitenkin miettiä. Usein kirjoittaja onnistuu. ’—kaksi napaa, plus & miinus.
Sormenpäiden pipetit. Tippa sinne & tänne.’ Mainitse asiasta sen takia,
että Valloittaja on sarjan esikoinen, tarvikkeita tarvitsee seuraaviin
kirjoihin. Hieman vierastin sitä, että kirja alkaa ’kapula’ edellä, vaan ei kokonaisuus
miehisen symbolin sooloiluksi supistu. Muuten virkistävää lukea elämäkertaa
kertovana runona. Valloittajan tekstit eivät avaudu kertalukemisella, kuten
samoista ajoista kirjoitettu proosa ehkä avautuisi.
EIJA MÄMMI
